RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteeseen Inkantien ja jalkakäytävän perusparannuksesta
TEKPALV 21.02.2023 § 24
38/00.01.01.01/2023
Valmistelija Maarakennusmestari / Tekninen johtaja
Inkantie ja kevyenliikenteen väylä on rakenteeltaan pääosin hyvässä kunnossa. Inkantien osalta tierunko vaatii korjausta vain katuosuuden pohjoispäässä noin 50 metrin matkalla, jossa on tehtävä massan vaihto rakenteille ja uusittava päällyste.
Kevyenliikenteen väylän osalta tehdään keskisauman paikkaus tarvittavilta osin. Kustannusarvio työlle on n. 25.000 €, alv 0 %.
Työ on tarkoitus tehdä jo kuluvana vuonna ja kustannus kohdennetaan kunnallistekniikan investointimenokohdalle ennalta-arvaamaton.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle ylläolevan lausuntonaan vasemmistoliiton aloitteeseen Inkantien ja jalkakäytävän perusparannuksesta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Maarakennusmestari Reijo Kallio, p. 044 7151 322,
Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki p. 044 7151 310,
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |