RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupapalvelulautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, valitus päätöksestä koskien rakennusluvan oikaisuvaatimusta
LUPALV 16.06.2022 § 23
214/10.03.00.01/2022
Valmistelija Ympäristötarkastaja
Virtain lupapalvelulautakunta on tehnyt päätöksen 12.4.2022 § 13 koskien oikaisuvaatimusta rakennusluvasta 22-0030-R. Oikaisuvaatimuksen tekijä on valittanut päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valituksessa pyydetään hallinto-oikeutta kumoamaan lupapalvelulautakunnan päätöksen ja palauttamaan rakennusluvan uudelleen lupaviranomaisen käsittelyyn. Hämeenlinnan hallinto-oikeus kehottaa Virtain lupapalvelulautakuntaa valituksen johdosta antamaan lausunnon. Lausuntoon on liitettävä alkuperäisinä tai jäljennöksinä valituksenalaisen päätöksen perusteena olevat asiakirjat. Lausunto ja asiakirjat on toimitettava hallinto-oikeudelle viimeistään 1.9.2022 ensisijaisesti sähköisesti. Lausuntopyyntö ja valitus ovat liitteenä.
Esittelijä Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen
Päätösehdotus Virtain kaupungin lupapalvelulautakunta päättää antaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon:
Esitetyt vaatimukset tulee hylätä. Päätöksen osalta lupapalvelulautakunta viittaa perusteluihin, jotka se on asiassa antanut 12.4.2022 § 13 päätöksen yhteydessä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Ympäristötarkastaja Hanna Honkanen, puh. 044 715 1468, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Virtain kaupungin rakennusvalvonta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |