RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palveluiden lautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Laitoshuoltajan toimen täyttöluvat / tilapalvelu
TEKPALV 14.06.2022 § 69
106/01.01.01.01/2022
Pääosin Koivurinteen päiväkodin laitoshuoltajan tehtäviä 100% työajalla hoitanut henkilö on siirtynyt hoitamaan siivoustyönohjaajan toimea. Näin ollen vapautunut laitoshuoltajan toimi on täytettävä.
Yhtenäiskoulun laitoshuoltajan tehtäviä hoitaa tällä hetkellä kolme 100% työaikaa tekevää laitoshuoltajaa. Yhtenäiskoulun siivouksen ylläpito tarvitsee paljon resurssia kouluun valittujen pintamateriaalien johdosta. Lisäksi talossa on paljon ilta- ja viikonlopputoimintaa koulutoiminnan lisäksi. Yhtenäiskoulun siivouksen mitoitus on päivitetty ja laitoshuoltajien tarve kohteessa nousi kolmesta neljään.
Täyttölupahakemus lautakunnan jäsenille pykälän liitteenä.
Esittelijä Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki
Päätösehdotus Teknisten palveluiden lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle kahden 100% työaikaa tekevän laitoshuoltajan toimen täyttölupaa 1.8.2022 lähtien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja Tekninen johtaja Jussi Lähteenmäki p. 044 7151 310,
Siivoustyönohjaaja Asta Juurakko p. 044 7151 274,
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |