RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | tayttolupaperhetyovirratkesäkuu.22docx |
Perhetyöntekijän toimen täyttäminen 1.8.2022 alkaen
PETUL 14.06.2022 § 39
375/01.01.01.00/2022
Valmistelija sosiaali - ja terveysjohtaja
Virtain kaupungin perusturvassa on vapautunut perhetyöntekijän toimi työntekijän tullessa valituksi avoinna olleeseen vakituiseen sosiaaliohjaajan virkaan saman organisaation sisällä.
Perhetyö on sosiaalihuoltolain mukaista sosiaalipalvelua, jonka tavoitteena on edistää erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten terveyttä ja kehitystä. Lisäksi perhetyö tukee vanhemmuutta, ohjaa lasten hoidossa ja kasvatuksessa, ohjaa kodin arjen ja arkirutiinien hallintaan, vahvistaa perheen toimintakykyä, tukee perheen vuorovaikutustaitoja sekä
perheen sosiaalisen verkoston laajentamista.
Viran täyttöä koskeva vaikuttavuuden arviointi tummennettuna
henkilöstövaikutukset myönteinen / kielteinen / ei vaikutusta
lapsivaikutukset myönteinen / kielteinen / ei vaikutusta
ympäristövaikutukset myönteinen / kielteinen / ei vaikutusta
yritysvaikutukset myönteinen / kielteinen / ei vaikutusta
Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Perusturvalautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle perhetyöntekijän toimen täyttölupaa 1.8.2022 alkaen.
Päätös Perusturvalautakunta hyväksyi ehdotuksen.
Lisätietoja sosiaali- ja terveysjohtaja
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |