RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa koulutoimeen
SIVIL 18.05.2022 § 76
89/01.01.01.00/2022
Valmistelija Yhtenäiskoulun rehtori
Lukuvuoden 2021-2022 alussa esiopetus siirtyi kokonaisuudessaan koulutoimen alaiseksi toiminnaksi. Samassa yhteydessä kolme lastenhoitajan vakanssia siirtyi varhaiskasvatuksesta koulutoimeen. Yksi vakansseista on vailla vakinaista työntekijää. Työntekijä tarvitaan, jotta esiopetusta täydentävässä varhaiskasvatuksessa toimii riittävä määrä henkilökuntaa esiopetusajan ulkopuolisessa toiminnassa.
Esittelijä Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala
Päätösehdotus Sivistyslautakunta anoo kaupunginhallitukselta täyttölupaa lastenhoitajan vakinaisen vakanssin täyttämiseksi.
Päätös Lautakunta anoo kaupunginhallitukselta täyttölupaa lastenhoitajan vakinaisen vakanssin täyttämiseksi.
Lisätietoja Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala, etunimi.sukunimi@virrat.fi, p. 044 715 1430
Jakelu kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |