RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Merikanto-opiston johtokunta
Pöytäkirja 23.02.2022/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Merikanto-opiston toimintakortti 2022 |
Kuntakonsernistrategian 2022-2025 toimeenpano/Merikanto-opiston toimintakortti
MUSJK 23.02.2022 § 8
398/00.01.02.00/2021
Valmistelija Merikanto-opiston rehtori Tiina Vuori
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 13.12.2021 § 115 hyväksynyt Virtain kaupungin kuntakonsernistrategian 2022-2025.
Strategian laadinnassa hyödynnettiin aikaisempaa kuntastrategiaa, joka tehtiin vuonna 2018 laajasti kuntalaisia, henkilöstöä ja päättäjiä osallistaen. Uutta strategiaa on hieman tiivistetty korostaen tärkeimpiä painopisteitä ja tavoitteita. Kuntastrategian jalkauttamiseen tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. On tärkeää, että jokainen kaupungin työntekijä tuntee kuntastrategian ja sen tavoitteet ja osaa peilata tavoitteita myös omaan toimintaansa. Jokaisen lautakunnan ja osaston tulee muodostaa oma toimintakorttinsa, miten osasto lähtee jalkauttamaan strategian tavoitteita. Strategian ja talousarvion tavoitteiden tulisi tukea toisiaan.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 24.1.2022 §20 ohjeistanut jokaista osastoa käsittelemään oman toimintakorttinsa lautakunnassa ja jalkauttamaan strategian painopisteet myös henkilöstölle maaliskuun 2022 loppuun mennessä.
Oheisaineistona on Merikanto-opiston ehdotus toimintakortiksi.
Esittelijä Merikanto-opiston rehtori Tiina Vuori
Päätösehdotus Merikanto-opiston johtokunta hyväksyy oheisaineistona olevan selvityksen Merikanto-opiston toimintakortiksi kuntakonsernistrategian toimeenpanoon vuodelle 2022 ja esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle.
Päätös Merikanto-opiston johtokunta hyväksyi oheisaineistona olevan selvityksen Merikanto-opiston toimintakortiksi kuntakonsernistrategian toimeenpanoon vuodelle 2022 ja esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle.
Lisätietoja Rehtori Tiina Vuori, puh. 044 715 1284, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |