RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pääluottamusmiehen tehtävien hoitaminen
HENKJAOS 14.12.2022 § 33
703/01.09/2022
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö
Pääluottamusmiehellä ja luottamusmiehellä tarkoitetaan kunnan viranhaltijaa/työntekijää, jonka pääsopijajärjestö tai sen rekisteröity alayhdistys on nimennyt edustajakseen hoitamaan KVTES:n pääluottamusmiesluvun VII 5 §:ssä luetellut tehtävät.
Henkilöstöjaos on päättänyt 24.9.2018 § 22, että Keiturin Soten pääluottamusmiehet voivat toimia toistaiseksi kaupungin pääluottamusmiehenä.
Kaupungin henkilöstön JHL:n pääluottamusmiehenä toimii tällä hetkellä Keiturin Sotessa toimiva pääluottamusmies. Keiturin Sote on siirtymässä 1.1.2023 hyvinvointialueen omistukseen. JHL on esittänyt, että JHL:n nykyinen pääluottamusmies voisi jatkaa edelleen kaupungin JHL:ään kuuluvan henkilöstön pääluottamusmiehenä vuoden 2024 loppuun saakka tai niin kauan kuin Keiturin Sote toimii oman yhtiönä.
Kaupungin henkilöstön luottamusmiesten ajankäytössä noudatetaan paikallista sopimusta. Sopimuksen perusteella JHL:n pääluottamusmiehen viikoittainen luottamusmiesaika on tällä hetkellä 4 tuntia 30 minuuttia (n. 70 edustettavaa).
Keiturin Soten kanssa on neuvoteltu asiasta. Keiturin Sote on ilmoittanut, että se laskuttaa kaupungilta käytetyn työajan.
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki
Päätösehdotus henkilöstöjaos päättää hyväksyä seuraavaa:
. Keiturin Soten JHL:n pääluottamusmies voi toimia kaupungin pääluottamusmiehenä 31.12.2024 saakka tai niin kauan kuin Keiturin Sote toimii omana yhtiönään.
. Keiturin Sote laskuttaa käytetyt työtunnit kaupungilta.
Päätös Henkilöstöjaos hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki, 0447151212
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu JHL:n pääluottamusmies
Palkanlaskena
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |