RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 342
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Kaavoituskatsaus 2022 |
Kaavoituskatsaus 2022
KH 19.12.2022 § 342
543/10.02.03/2021
Valmistelija Kaavoitus ja kehittämispäällikkö
Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava- asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.
Kaavoituskatsaus 2022 esityksen liitteenä.
Hallintosäännön liitteen mukaisesti kaavoituskatsauksen hyväksyminen on delegoitu kaupunginhallitukselle
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy kaavoituskatsauksen vuodelta 2022 liitteen mukaisesti ja asettaa sen julkisesti nähtäville kaupungin nettisivuille.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti keskustelun jälkeen.
(Liite 1/342 § kaavoituskatsaus)
Kaavoitus- ja kehittämispäällikkö Mika Aalto oli läsnä asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan.
Lisätietoja Kaavoitus ja kehittämispäällikkö Mika Aalto, puh 0447151250, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kuulutus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |