RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos Marttisen johtokunta
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Poistettavat saamiset 2022
NUOJK 28.11.2022 § 20
672/02.06.01.02/2022
Valmistelija Liikelaitos Marttisen toimitusjohtaja
Liikelaitos Marttinen laskuttaa muiden hallintokuntien tapaan omat palvelunsa, mutta perintä laskuttamisen jälkeen on keskitetty rahatoimistolle. Rahatoimisto lähettää maksamattomista saatavista kaksi perintälaskua, jonka jälkeen saatavan perintä siirtyy perintätoimistoon. Mikäli perintätoimisto ei tehtävässään onnistu, lasku haetaan ulosottoon.
Taloudenhoidosta annettujen ohjeiden mukaan "kaupunginhallituksen päätöksellä poistetaan tileistä ne saamiset, joita ei ulosottoteitse ole saatu perittyä tai joiden periminen ei muista syistä ole mahdollista".
Liikelaitoksen erääntyneet, vuonna 2022 poistettavaksi esitettävät maksamattomat myyntisaamiset ovat 455 €. Saamiset ovat johtokunnan kokouksessa nähtävillä.
Esittelijä Liikelaitos Marttisen toimitusjohtaja Katariina Sallomy
Päätösehdotus Johtokunta esittää kaupunginhallitukselle poistettavaksi saamiset, yhteensä 455 €.
Päätös Ehdotuksen mukaan.
Lisätietoja Toimitusjohtaja Katariina Sallomy, puh. 044 715 1922, sähköposti: etunimi.sukunimi@marttinen.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |