RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 71
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus valtuustoaloitteeseen apuvälinelainauksesta yhteistoiminta-alueella
PETUL 08.11.2022 § 71
614/05.00.00/2022
Valmistelija sosiaali- ja terveysjohtaja
Virtain kaupungin perusturvalautakunnalle on saapunut valtuustoaloite koskien apuvälinelainaamoa ja sen periaatteita. Aloitteen mukaan ehdotetaan toimintamallia, jossa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet myöntää terapeutti tai lääkäri sekä lisäksi mahdollisuutta yleisesti lainattaviin apuvälineisiin ilman terveydenhuollon ammattihenkilön päätöstä.
Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden myöntäminen perustuu niistä asetettuun Valtakunnallisen lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteisiin, josta sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asetuksen 1363/2011 (viimeisin päivitys 10.11.2020).
Apuvälineiden luovuttamisen perusteena tulee aina olla asiakkaan yksilöllinen arviointi, jonka voi tehdä ainoastaan koulutuksen saanut ammattihenkilö. Apuvälineen tarve on seurauksena sairaudesta, vammasta tai kehitysviiveestä aiheutunut toimintakyvyn alentuminen. Vain oikein valittu apuväline edistää asiakkaan kuntoutumista, tukee, ylläpitää tai parantaa toimintakykyä jokapäiväisissä toiminnoissa tai ehkäisee mahdollista toimintakyvyn heikentymistä.
Nykyisestä Virtain kaupungin ( Keiturin sote) apuvälinelainaamosta ei ole tiedossa yhtään negatiivista palautetta ja henkilöstön mukaan mm. toimintaan, huoltoon ja saatavuuteen kuntalaiset ovat olleet poikkeuksetta tyytyväisiä.
Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Perusturvalautakunta antaa vastauksena valtuustoaloitteeseen, että se merkitään tiedoksi ja toteaa, ettei ole lainsäädännöllistä tarvetta muuttaa apuvälinelainaamon toimintaperiaatteita.
Päätös Merkitään tiedoksi. Perusturvalautakunta toteaa, ettei ole lainsäädännöllistä tarvetta muuttaa apuvälilainaamon toimintaperiaatteita.
Lisätietoja sosiaali- ja terveysjohtaja
Jakelu Kaupunginhallitus, kaupungin valtuusto, valtuustoaloitteen vastuuhenkilö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |