RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 05.10.2022/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perhepäivähoitajien palkkaus 1.10.2022 alkaen
SIVIL 21.09.2022 § 103
Valmistelija Sivistystoimen johtaja
Uusi kunta-alan sopimus sisältää perhepäivähoitajien palkkojen muutoksen 1.10.2022 alkaen siten, että palkkaus on kiinteä eikä perustu hoidettavien lasten lukumäärään eikä työntekijän koulutuksessa ole vaikutusta palkkaan.
Oheisaineistona on KT:n yleiskirje 5/2002 liite 8, jossa on selvitetty perhepäivähoitajien palkkojen muodostumista 1.10.22 alkaen. Uudessa kuukausipalkassa on kaksi hinnoittelukkohtaa: 12PPH100 (enintään 4 lastaa hoitava perhepäivähoitaja, peruspalkka 1.868,56 euroa) ja 12PPH200 (4,5 lasta hoitava perhepäivähoitaja, peruspalkka 1.917,02 euroa).
Virroilla on 1.4.2021 alkaen maksettu perhepäivähoitajille palkkaa seuraavasti:
| Perhepäivähoitajan koulutuksen saanut työntekijä | Työntekijä, jolla ei ole perhepäivähoitajan koulutusta |
Yli 5 tuntia/pv hoidossa oleva lapsi | 476,17 euroa | 456,72 euroa |
Enintään 5 tuntia/pv hoidossa oleva lapsi | 263,90 euroa | 254,18 euroa |
Vähimmäispalkka | 952,35 euroa | 913,44 euroa |
Edellisten lisäksi TVA-perusteisia korvauksia ja henkilökohtaisia lisiä |
|
|
Virroilla on siis maksettu jonkin verran suurempaa lapsikohtaista maksua. Edellä olevaan perustuen esitys kuukausipalkasta olisi seuraava: 4 x 476,17 euroa = 1.904,68 euroa/kk. Tämä kiinteä kuukausipalkka tulee maksaa siitä riippumatta, paljonko lapsia perhepäivähoitajalla on. Jos varhaiskasvatusikäisten lasten lisäksi hoidossa on esikoululainen tai koululainen, maksettaisiin palkka seuraavan laskukaavan mukaan: 4,5 x 476,17 euroa = 2.142,77 euroa. Virroilla tämä tilanne ei tule kysymykseen, koska esikoululaisten ja koululaisten hoito on järjestetty opetustoimen palveluna.
Edellä oleva perustuu siis koulutuksen saaneelle työntekijälle tällä hetkellä lasta kohti maksettavaan euromääräiseen palkkaan. Syyskuun 2022 palkkaus on ollut välillä 1.032,34 euroa - 2.121,06 euroa. Tähän vaikuttaa hoitajan lapsimäärän koko (2 lasta - 4,5 lasta) sekä TVA-lisien osuus. Henkilökohtainen osa on 34,46 euroa.
Työnantajalla on kuitenkin oikeus päättää, missä työpisteessä työtä tehdään ja osoitetaanko perhepäivähoitajalle jokin toinen työpiste, mihin hän on velvollinen siirtymään, mikäli työnantaja näin määrää. Myös siihen on otettava kantaa, huomioidaanko oma lapsi hoitolapsena vai ei.
Asiasta on käyty neuvottelu työntekijöitä edustavan luottamusmiehen, Päivi Koivusen kanssa 12.9.2022 ja työntekijöille on järjestetty neuvottelutilaisuus 13.9.2022 (muistio oheisaineistona lautakunnan jäsenille).
Esittelijä Sivistystoimen johtaja Jokinen Tuula
Päätösehdotus Sivistyslautakunta osaltaan hyväksyy perhepäivähoitajien palkkauksesta ja työehdoista 1.10.2022 alkaen seuraavaa ja välittää asian henkilöstöjaoksen käsittelyyn: 1) kiinteänä kuukausipalkkana maksetaan 1.904,68 euroa/kk; 2) työnantajalla on oikeus päättää, missä työpisteessä työntekijä toimii, jolloin ko. työntekijä on velvollinen siirtymään uuteen osoitettuun työpisteeseen erikseen sovittavien kriteerien täyttyessä 3) hoidossa olevaa omaa lasta ei lasketa lapsilukuun mukaan, vaan hänestä hoitaja saa kotihoidon tuen.
Päätös Sivistyslautakunta osaltaan hyväksyi perhepäivähoitajien palkkauksesta ja työehdoista 1.10.2022 alkaen seuraavaa ja välittää asian henkilöstöjaoksen käsittelyyn: 1) kiinteänä kuukausipalkkana maksetaan 2.004,68 euroa/kk (mikä on 100 euroa korkeampi kuin päätösehdotuksessa); 2) työnantajalla on oikeus päättää, missä työpisteessä työntekijä toimii, jolloin ko. työntekijä on velvolinen siirtymään uuteen osoitettuun työpisteeseen erikseen sovittavien kriteerien täyttyessä 3) hoidossa olevaa omaa lasta ei lasketa lapsilukuun mukaan, vaan hänestä hoitaja saa kotihoidon tuen. Sivistyslautakunta haluaa arvostaa tätä hoitomuotoa korottamalla esitettyä peruspalkkaa ja toivoo, että henkilöstövajetta voitaisiin paikata myös tällä tavalla.
Lisätietoja Varhaiskasvatuspäällikkö Elina Hakala, p. 044-7151470, elina.hakala@virrat.fi
Jakelu henkilöstöjaos, perhepäivähoitajat
HENKJAOS 05.10.2022 § 25
524/12.08.00.00/2022
Valmistelija henkilöstöpäällikkö
Perhepäivähoitajien yt-neuvottelu pidetään 4.10.
Oheisaineistona
- Henkilösjaoksen päätös §26 10.12.2018
- KT:n yleiskirje 5/2022
- Tehtäväkuvat
- Yhteenveto tehtäväkohtaisista palkoista
- Muistio perhepäivähoitajen yt-neuvottelusta 4.10.2022
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki
Päätösehdotus Henkilöstöjaos päättää hyväksyä sivistyslautakunnan esityksen mukaisesti 1) kiinteänä kuukausipalkkana maksetaan 2.004,68 euroa/kk; 2) työnantajalla on oikeus päättää, missä työpisteessä työntekijä toimii, jolloin ko. työntekijä on velvollinen siirtymään uuteen osoitettuun työpisteeseen erikseen sovittavien kriteerien täyttyessä; 3) hoidossa olevaa omaa lasta ei lasketa lapsilukuun mukaan, vaan hänestä hoitaja saa kotihoidon tuen.
Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen, jossa ehdotuksen 3. kohtaa muutetaan:
Henkilöstöjaos päättää hyväksyä
1) kiinteänä kuukausipalkkana maksetaan 2.004,68 euroa/kk; 2) työnantajalla on oikeus päättää, missä työpisteessä työntekijä toimii, jolloin ko. työntekijä on velvollinen siirtymään uuteen osoitettuun työpisteeseen erikseen sovittavien kriteerien täyttyessä;
3) Myös hoitajan oma lapsi on osa hoitajan lapsiryhmän mitoitusta
Päätös Henkilöstöjaos päätti keskustelun jälkeen hyväksyä muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki, p. 044-7151212
Varhaiskasvatuspäällikkö Elina Hakala, p. 044-7151470,
Jakelu Sivistyslautakunta
Sivistystoimen johtaja
Varhaiskasvatuspäällikkö
Perhepäivähoitajat
Palkanlaskenta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |