RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 255
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajan nimeäminen Pirkanmaan Voimia Oy:n osakaskokoukseen
KH 26.09.2022 § 255
574/00.00.01.01/2022
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajat kaupunginhallituksen toimikautta vastaavaksi tai lyhyemmäksi ajaksi niihin kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin ja muihin yhteisöihin, joissa kaupunkin on jäsnenen tai osakkaana, sekä antaa tarvittaessa toimintaohjeet.
Virtain kaupunki omistaa Pirkanmaan Voimia Oy:stä yhden osakkeen. Pirkanmaan Voimia Oy:n osakassopimuksen mukaan yhtiöllä on kaikista osakkaista koostuva osakaskokous, jolla on oikeus vaikuttaa yhtiötä koskeviin tärkeisiin päätöksiin ja strategisiin tavoitteisiin. Osakaskokouksessa jokaisella osakkaalla on edustaja. Osakaskokous ilmaisee kantansa yhtiön kannalta merkittäviin asioihin ja hallituksen tulee ottaa ne huomioon päätöksenteossaan.
Oheismateriaalina osakassopimus.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää edustajan Pirkanmaan Voimia Oy:n osakaskokouksiin vuosille 2022-2023.
Päätös Kaupunginhallitus päätti nimetä Virtain kaupungin edustajaksi osakaskokoukseen vuosille 2022-2023 Kaisa Jaatisen.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Pirkanmaan Voimia Oy, osakaskokoukseen nimetty edustaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |