RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 249
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjantarkastajien valinta
KH 26.09.2022 § 249
Hallintosäännön 128 §:n mukaan
Toimielin käsittelee asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Tällöin edellytyksenä on, että läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Hallintosäännön 147 §:n mukaan
Hallintosäännön 147 §:n mukaan pöytäkirjaan tulee tehdä merkintä käytetyistä päätöksentekotavoista (varsinainen kokous, sähköinen kokous, yksilöidään päätökset, jotka on tehty sähköisessä päätöksentekomenettelyssä).
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirja tarkastetaan 28.9.2022 ja pidetään julkisesti nähtävillä
29.9.2022.
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Tarkastusvuorossa ovat Pirjo Ala-Kaarre ja Ari Dahlberg.
Tämä kokous toteutetaan osin sähköisesti Teams-järjestelmän välityksellä siten, että sähköisesti kokoukseen läsnä oleviksi todetut ovat keskenään yhdenvertaisessa näkö- ja ääniyhteydessä.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Pirjo Ala-Kaarre ja Ari Dahlberg
Teamsin välityksellä kokoukseen osallistuivat luottamushenkilöt Pirjo Ala-Kaarre, Sanna Kangas, Ari Dahlberg, Satu Solja ja Katja Kotalampi.
Kokous keskeytettiin tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 17.33 - 18.50 Keiturin Sote Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen ajaksi.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |