Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virtain kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.10.2022/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

TARKLU 30.08.2022 § 43 

 

 

Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja

maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.

 

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

Kaupungin hallintosäännön 78 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on saatettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa. Lautakunta on saattanut sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle viimeksi 13.12.2021. Jokainen ilmoitusvelvollinen on itse vastuussa ilmoituksen tekemisestä ja siinä tapahtuvista muutoksista.

  

Liitteenä yhteenveto sidonnaisuusilmoituksista 25.8.2022 tilanteen mukaisena.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi liitteenä olevan yhteenvedon sidonnaisuusilmoituksista ja saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

(Liite 1/43 §, sidonnaisuusilmoitukset)

 

Lisätietoja Va. hallintopäällikkö Heli Salmi, puh. 044 715 1217, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi

 

Jakelu Kaupunginvaltuusto

 

KV 04.10.2022 § 47  

57/00.03.00.05/2022  

 

 

Oheismateriaalina yhteenveto sidonnaisuusilmoituksista.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Lisätietoja Va. hallintopäällikkö Heli Salmi, puh. 044 715 1217, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa