Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virtain kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.10.2022/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuustoaloitteet

 

KV 04.10.2022 § 50  

    

 

 

Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja

 

 Hallintosäännön 123 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään hallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten aloite on valmisteltava. Päätettäessä lähetekeskustelun käymisestä on lisäksi otettava huomioon kuntalain 95 §:n mukainen säännös, minkä mukaan päätös valmistelemattoman asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti.

 

 Kokouksessa luettiin seuraavat aloitteet:

  • Marika Hakolan ja kahden muun valtuutetun aloite: Maatalouden huoltovarmuuden tukeminen, jonka toimenpiteiksi ehdotetaan maatalouden tilanteen kartoittamista kunnassa ja toimenpiteiden miettimistä sekä kartoitetaan bioenergian laaja-alaista hyödyntämistä.
  • Marika Hakolan ja yhden muun valtuutetun aloite: Kyläneuvosto, jossa esitetään perustettavaksi kylien elinvoimaisuuteen ja niissä asuvien ihmisten hyvinvointiin keskittyvää kyläneuvostoa tms., jossa mukana olisi jäsenenä eri kylien aktiiveja ja kaupungin edustaja.

 

 

Päätös Aloitteet lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

(Liite 3/50 § valtuustoaloitteet)

 

Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi             


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa