RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 23.08.2022/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etälääkärin vastaanottomaksu
PETUL 23.08.2022 § 46
427/05.00.00/2022
Valmistelija sosiaali - ja terveysjohtaja
Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksut vahvistaa Virtain kaupungin
perusturvalautakunta ja asiakasmaksut perii Virtain kaupunki. Kunnan tulee ottaa maksuja määritellessään huomioon lainsäädännössä olevat maksuja koskevat yleissäännökset.
Palveluista perittävät asiakasmaksut määräytyvät pääsääntöisesti sosiaali-ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 734 / 1992 ja asetuksen 912/1992 sekä niihin myöhemmin tehtyjen muutosten perusteella. Vuodelle 2022 asiakasmaksut ovat vahvistettu perusturvalautakunnassa 22.2.2022 (13§).
Digitaalisten palveluiden lisääntyessä yhteistoiminta-alueella on ollut mahdollista käydä lääkärissä myös etävastaanottona. Toiminnan käynnistyessä palvelu on ollut maksutonta.
Esittelijä Sosiaali- ja terveysjohtaja Minna Koskinen
Päätösehdotus Perusturvalautakunta vahvistaa 1.9.2022 alkaen etälääkärin vastaanottomaksuksi 20.60€ / käynti. Maksu voidaan periä enintään kolme kertaa kalenterivuoden aikana.
Päätös Perusturvalautakunta hyväksyi ehdotuksen.
Lisätietoja sosiaali - ja terveysjohtaja
Jakelu Keiturin sote
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |