RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 218
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajan nimeäminen Tuomi Logistiikka Oy:n yhtiökokouksiin
KH 15.08.2022 § 218
459/00.00.01.01/2022
Valmistelija kaupunginjohtaja
Hallintosäännön 25 § mukaan kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajat kaupunginhallituksen toimikautta vastaavaksi tai lyhyemmäksi ajaksi niihin kuntayhtymien yhtymäkokouksiin, osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin ja muihin yhteisöihin, joissa kaupunki on jäsenenä tai osakkaana, sekä antaa tarvittaessa toimintaohjeet.
Tuomi Logistiikka Oy on julkisella puolella toimiva yhteishankinta- ja logistiikkayhtiö. Virtain kaupungilla on yksi Tuomi Logistiikka Oy:n osake.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajan Tuomi Logistiikka Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2022-2023
Päätös Kaupunginhallitus nimesi kaupunginjohtaja Henna Viitasen Virtain kaupungin edustajaksi Tuomi Logistiikka Oy:n yhtiökokouksiin vuosiksi 2022-2023.
Lisätietoja Kaupunginjohtaja Henna Viitanen, puh. 044 715 1201, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Yhtiökokousedustaja, Tuomi-Logistiikka Oy
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |