RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 225
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäsenten ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan toimikaudelle 2023 - 2027
KH 15.08.2022 § 225
505/00.00.01.01/2022
Valmistelija talousjohtaja, oto. hallintojohtaja
Verotuksen oikaisulautakunta on Verohallinnon yhteydessä toimiva valtakunnallinen toimielin, jonka tehtävänä on käsitellä oikaisuvaatimuksia. Oikaisulautakunnasta säädetään Verohallinnosta annetussa laissa (503/2010).
Verotuksen oikaisulautakunta toimii jaostoihin jakautuneena. Oikaisulautakunnan jaostossa on puheenjohtajan lisäksi neljä jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Verohallinto määrää jäsenet, joista yksi on Verohallinnon, yksi kuntien sekä kaksi eri veronmaksajia edustavien järjestöjen ehdottamaa. Ahvenanmaalaisia verovelvollisia käsittelevän oikaisulautakunnan jaoston jäsenten ja heidän varajäsentensä kotikunnan tulee olla Ahvenanmaalla.
Suuryritysten oikaisuvaatimuksia käsittelevän oikaisulautakunnan jaoston (jaosto 1) jäsenet ehdottaa Suomen Kuntaliitto.
Kun jaoston tehtävänä on käsitellä asioita, joissa veronsaajana on yksinomaan valtio, jaostossa voi kuitenkin olla puheenjohtaja ja kaksi jäsentä, jolloin jäsenistä toinen on Verohallinnon ehdottama ja toinen veronmaksajia edustavien järjestöjen ehdottama.
Verotuksen oikaisulautakunnassa on yhteensä 18 jaostoa, jotka toimivat kuudella paikkakunnalla. Jaostot ovat pääosin erikoistuneet siten, että oikaisulautakunnassa on erikseen henkilöverotukseen ja yritysverotukseen erikoistuneita jaostoja.
Oikaisulautakunnan jäsenen tulee olla perehtynyt verotukseen. Oikaisulautakunnan jäseniin sovelletaan hallintolain 28 §:ssä säädettyjä esteellisyysperusteita. Ennen ehdotuksen tekemistä on syytä sopivalla tavalla varmistua siitä, että ehdotettavaa henkilöä voidaan pitää pitää siten verotukseen perehtyneenä, että hänen voidaan katsoa omaavan erityistä verotuksen asiantuntemusta.
Kuntaa pyydetään tekemään ehdotus lähimpänä sijaitsevien verotuksen oikaisulautakunnan jaostojen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen. Oikaisulautakunnan toimikausi alkaa 1.1.2023 ja päättyy 31.12.2027.
Koska oikaisulautakunnan jaostojen määrä on vähäinen verrattuna kuntien lukumäärään, on suositeltavaa, että kaksi tai useampi kunta tekee yhteisen ehdotuksen. Ehdotuksen mukaan tulee liittää tarvittava selvitys jäsenen ja varajäsenen perehtyneisyydestä verotukseen sekä molempien suostumuksesta tehtävään.
Ehdotus sekä siihen liitetyt suostumukset ja selvitykset perehtyneisyydestä verotukseen pyydetään lähettämään Verohallinnolle 1.9.2022 mennessä.
Oheismateriaalina on Verohallinnon ehdotuspyyntö liitteineen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Viitanen Henna
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää jäsenten ehdottamisesta verotuksen oikaisulautakuntaan toimikaudelle 2023-2027
Päätös Kaupunginhallitus päättää ehdottaa verotuksen oikaisulautakuntaan toimikaudelle 2023 - 2027 varsinaiseksi jäseneksi Kaisa Jaatista.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Verohallinto (1.9.2022 mennessä)
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |