RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaos
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ohje omaehtoisen koulutuksen tukemiseen
HENKJAOS 20.06.2022 § 20
409/01.03.01/2022
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö
Osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö luo pohjan laadukkaille palveluille.
Muutokset (digi) yhteiskunnassa, lainsäädännössä, palvelujen sisällössä luovat jatkuvasti uusia osaamisvaatimuksia. Työnantajan tehtävänä on huolehtia, että työntekijät saavat tarvittavaa koulutusta suoriutuakseen työstään.
Työnantajan järjestämän koulutuksen lisäksi myös työntekijät kouluttau-tuvat omaehtoisesti. Motiiveina voi olla oman osaamisen yleisempi parantaminen, mahdollisuus monipuolistaa oman työn sisältöa, uuden tiedon hakeminen tai vaikka tauon ottaminen omasta työstä. Omaehtoinen kouluttautuminen voi näkyä myöhemmin myös työntekijän työssä.
Virtain kaupunki haluaakin tukea henkilöstönsä omaehtoista kouluttau-tumista antamalla tukea koulutuskustannuksiin ja myöntämällä palkallista vapaata. Palkallista vapaata on mahdollista saada, jos koulutus on organisaation kannalta tärkeää, se järjestetään työaikana sekä on tutkintoon tai tiettyyn pätevyyteen johtavaa.
Ohjeella pyritään yhdenmukaistamaan tukikäytäntöjä.
Henkilöstöpäällikkö on valmistellut liitteenä olevan ohjeen omaehtoisen koulutuksen tukemiseksi. Luonnosta on käsitelty johtoryhmässä sekä yhteistyötoimikunnassa 10.6.2022. Yhteistyötoimikunta hyväksyi ohjeen omalta osaltaan.
Toimivalta hallintosääntö 28 §.
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki
Päätösehdotus Henkilöstöjaos päättää hyväksyä ohjeen omaehtoisen koulutuksen tukemisesta.
Päätös Henkilöstöjaos hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Ohje on voimassa 20.6.2022 lähtien.
Lisätietoja Henkilöstöpäällikkö Asko Ihamäki, 0447151212,
etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Osastopäälliköt
Palkkasihteerit
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |