RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen kesäajan sulut, 2024
KAOP 13.03.2024 § 32
84/12.08.00.00/2024
Valmistelija Kasvatus- ja opetusjohtaja ja varhaiskasvatuspäällikkö
Henkilökunnan vuosilomien ja hoitolasten kesälomien järjestämiseksi lautakunnalle esitetään, että Killinkosken päiväkoti sekä Kotalan ja Vaskiveden ryhmäperhepäivähoitokodit ovat suljettuna 1.7.-31.7.2024 välisenä aikana. Yksiköiden ollessa suljettuna hoito keskitetään Koivurinteen päiväkodin yksiköihin, jotta henkilöstöresurssi saadaan käytettyä optimaalisesti.
Esittelijä Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala
Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti varhaiskasvatuksen kesäajan toimintaverkosta siten, että Killinkosken päiväkoti ja Kotalan ja Vaskiveden ryhmäperhepäivähoitokodit ovat suljettuna 1.7.-31.7.2024 välisenä aikana.
Lisätietoja Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala,
p.044 715 1430, s. etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Koulujohtajat, varhaiskasvatuspäällikkö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |