RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tilinpäätösennuste 2023, sivistyslautakunnan toimialue
KAOP 14.02.2024 § 13
73/02.02.02/2024
Valmistelija Kasvatus- ja opetusjohtaja
Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa on määrätty, että toimielimen on käsiteltävä taloustilanteensa vähintään kerran kuukaudessa. Sivistyslautakunta on käsitellyt talouden toteuman tunnuslukuineen kuukausittain, sekä komannesvuosikatsaukset ohjeen mukaisesti.
Ennusteessa toimielintasolla sivistystoimen TA23 toteuma on kokonaisuutena talousarvion puitteissa. Tulosaluetasolla merkittävin ylitys on varhaiskasvatus- ja vapaa-aika osastolla, lasten päivähoidon tulosalueella. Lisäksi tällä hetkellä ylitystä on hieman kirjaston tulosalueella. Talousarvioylitykset tulosaluetasolla on käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnan tammikuun kokouksessa.
Oheismateriaalina lautakunnalle on tilinpäätösennuste sisältäen tuloslaskelman, sisäisen valvonnan raportin sekä talousarviokirjan sivistystoimea koskeva luku.
Esittelijä Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala
Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätösennusteen ja antaa sen edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle
Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi keskustelun jälkeen vuoden 2023 tilinpäätösennusteen ja antaa sen edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.
Lisätietoja Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala,
p.044 715 1430, s. etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu Kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |