RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 1 | PISA koulupalaute |
PISA 2022 - tutkimuksen koulupalaute
KAOP 14.02.2024 § 21
46/12.00.02.02/2024
Valmistelija Kasvatus- ja opetusjohtaja
Kansainvälinen 15-vuotiaiden oppilaiden osaamista arvioiva PISA 2022 -tutkimus toteutettiin kevään 2022 aikana kaikkiaan 241 suomalaiskoulussa. Tutkimukseen valittiin osallistumaan kansallisesti edustava otos kouluja. Virtain yhtenäiskoulu oli mukana tutkimuksessa. Kokeeseen osallistui 43 oppilasta. Oppilaiden osaamista mitattiin matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä. Virtain yhtenäiskoulu menestyi PISA-vertailussa erinomaisesti.
Oppimistuloksissa matematiikassa koulumme kuuluu toiseksi ylimpään neljännekseen. Koulun matematiikan PISA-keskiarvo oli 497 pistettä. Suomen kansallinen keskiarvo oli 484 pistettä ja OECD-maiden keskiarvo 472 pistettä. Koulun keskiarvo erosi Suomen kansallisesta keskiarvosta 13 pistettä ja OECD-maiden keskiarvosta 25 pistettä.
Lukutaidossa ja luonnontieteissä koulumme kuuluu ylimpään neljännekseen. Lukutaidon PISA-keskiarvo oli 513 pistettä. Suomen kansallinen keskiarvo oli 490 pistettä ja OECD-maiden keskiarvo 476 pistettä. Koulun keskiarvo erosi Suomen kansallisesta keskiarvosta 23 pistettä ja OECD-maiden keskiarvosta 37 pistettä.
Luonnontieteissä oli 561 pistettä. Suomen kansallinen keskiarvo oli 511 pistettä ja OECD-maiden keskiarvo oli 485 pistettä. Keskiarvo erosi Suomen kansallisesta keskiarvosta 50 pistettä ja OECD-maiden keskiarvosta 76 pistettä.
Lisäksi PISA-kokeessa mitattiin osaamisen eroja sukupuolittain sekä oppilaiden asenteita matematiikkaa ja opiskelua kohtaan sekä heidän kokemuksiaan koulunkäynnistä.
Esittelijä Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala
Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee PISA22 koulupalautteen tiedokseen.
Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi PISA22 koulupalautteen tiedokseen.
Lisätietoja Kasvatus- ja opetusjohtaja Katri Rantala,
p.044 715 1430, s. etunimi.sukunimi@virrat.fi
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |