RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Valtuustoaloite metsäryhmästä 2023 |
Valtuustoaloite varhaiskasvatuksen metsäryhmän perustamisesta
SIVIL 20.09.2023 § 79
347/12.08.00.00/2023
Valmistelija Sivistystoimen johtaja
Virtain Valtin Valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen päiväkodin metsäryhmän perustamisesta. Ajatuksena on se, että tämä päiväkodin erityisryhmä viettäisi suurimman osan toiminta-ajasta ulkona. Aloitteessa todetaan Koivurinteen päiväkodin olevan Vihreän Lipun päiväkoti ja koska varhaiskasvatuspaikoista on pulaa, olisi tämä mahdollisesti yksi vaihtoehto tilanteen ratkaisemiseksi.
Varhaiskasvatuksen henkilökunta ja varhaiskasvatuspäällikkö ovat sitä mieltä, että aloitteessa käsiteltyä toimintaa tulee olla soveltavassa määrin kaikissa ryhmissä eikä ole suotavaa korostaa tätä vain yhdessä erityisryhmässä. Lisäksi lasten huoltajien ja työntekijöiden toiveet tulee huomioida, eikä ketään voi pakottaa tähän toimintaan. Tämä tuo myös taloudellisia paineita, kun on hankittava toimintaa soveltuvaa vaatetusta. Kokonaisuutena ottaen aloitteen toteuttaminen ei ole sinänsä ratkaisu tilakysymyksiin.
Asian tiimoilta käydään tutustumassa Juupajoen malliin ja tämän pohjalta laaditaan kysely huoltajille. Vastauksia saataneen kokoukseen mennessä.
Varhaiskasvatuspäällikkö on asiantuntijana kokouksessa.
Esittelijä Sivistystoimen johtaja Jokinen Tuula
Päätösehdotus Asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten.
Päätös Keskustelun jälkeen sivistyslautakunta päätti jättää asian pöydälle. Asiasta tehdään kysely huoltajille.
Lisätietoja Varhaiskasvatuspäällikkö Elina Hakala, p. 044-7151470, elina.hakala@virrat.fi
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |