RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varhaiskasvatuksen sulut syys- ja joululomalla 2023 sekä talvilomalla 2024
SIVIL 20.09.2023 § 89
380/12.08.00.00/2023
Valmistelija Sivistystoimen johtaja Tuula Jokinen
Sivistyslautakunnalle esitetään seuraavia sulkuja varhaiskasvatustoimipaikkoihin:
- Killinkosken päiväkoti 27.12.-29.12.2023 ja 26.2.-3.3.2024
- Vaskiveden ryhmäperhepäivähoitokoti 27.12.-29.12.2023
- Kotalan ryhmäperhepäivähoitokoti 16.10.-22.10.2023 ja 27.12.2023-5.1.2024.
Perusteluina suluille ovat lasten määrän väheneminen ajankohdasta johtuen ja henkilöstönlomien järjestelyt pienissä yksiköissä. Lisäksi syinä ovat myös ruoka- ja siivouspalvelujen järjestämiseen liittyvät syyt. Näiden monien palvelujen järjestäminen pienelle käyttäjäjoukolle ei ole järkevää eikäå taloudellistakaan. Varhaiskasvatusta tarvitseville palvelua tarjotaan keskitetysti Koivurinteen päiväkodilla. Myös vuorohoito on kokonaan suljettu aina joulun pyhien ajan.
Esittelijä Sivistystoimen johtaja Jokinen Tuula
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy sen, että varhaiskasvatustoimipaikat pidetään suljettuina seuraavasti: Killinkosken päiväkoti 27.12.-29.12.2023 ja 26.2.-3.3.2024, Vaskiveden ryhmäperhepäivähoitokoti 27.12.-29.12.2023 ja Kotalan ryhmäperhepäivähoitokoti 16.10.-22.10.2023 ja 27.12.2023-5.1.2024.
Päätös Lautakunta hyväksyi sen, että varhaiskasvatustoimipaikat pidetään suljettuina seuraavasti: Killinkosken päiväkoti 27.12.-29.12.2023 ja 26.2.-3.3.2024, Vaskiveden ryhmäperhepäivähoitokoti 27.12.-29.12.2023 ja Kotalan ryhmäperhepäivähoitokoti 16.10.-22.10.2023 ja 27.12.2023-5.1.2024.
Lisätietoja Varhaiskasvatuspäällikkö Elina Hakala, p. 044-7151470, elina.hakala@virrat.fi
Jakelu varhaiskasvatustoimipaikat
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |