RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kyläkoulujen oppilaiden kuljetus hammashoidon palveluihin lukuvuonna 2023-2024
SIVIL 20.09.2023 § 86
327/08.01.01.00/2023
Valmistelija Yhtenäiskoulun rehtori
Kouluterveydenhuollon palveluihin kuuluvat suun terveystarkastukset. Virroilla on aiemmin kunnan järjestämän kouluterveydenhuollon aikana kuljetettu kyläkoulujen oppilaat kunnan kustantamana palveluna suun terveydenhuollon tarkastuksiin hammashoitolaan. Kouluterveydenhuolto on siirtynyt vuoden 2023 alusta hyvinvointialueen asukkaille tuottamien palvelujen piiriin. Hyvinvointialue ei järjestä kouluterveydenhuoltoon kuljetuksia vaan kuljetukset ovat ensisijaisesti huoltajan vastuulla.
Huoltajan mahdollisuus kuljettaa lapsi kesken koulupäivän suun terveystarkastukseen kyläkoululta hammashoitolaan ja takaisin on monessa tilanteessa erittäin hankalaa. Suun terveydenhuolto on virtolaisten lasten terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta keskeinen teema koululaisen terveydenhuollossa.
Koulutoimi ehdottaa, että Virtain kolmelta kyläkoululta oppilaat kuljetetaan hammashoitolaan kaupungin toimesta ja kustantamana lukuvuonna 2023-2024. Koulutoimen ja suun terveydenhuollon tulee yhteisesti suunnitella miten tämä toteutetaan siten, että potilastietosuoja säilyy ja kuljettaminen on myös kustannustehokasta.
Esittelijä Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää sisällyttää kyläkoulujen koululaisten kuljetuksen hammashoitoon koulukohtaisiin kuljetuskustannuksiin lukuvuonna 2023-2024.
Päätös Lautakunta päätti sisällyttää kyläkoulujen koululaisten kuljetuksen hammashoitoon koulukohtaisiin kuljetuskustannuksiin lukuvuonna 2023-2024.
Lisätietoja Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala, etunimi.sukunimi@virrat.fi, p. 044 715 1430
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |