RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Liedenpohjan koulun oppilaiden ensisijainen oppilaaksiotto yhtenäiskouluun
SIVIL 14.06.2023 § 60
105/12.00.00/2023
Valmistelija Yhtenäiskoulun rehtori
Liedenpohjan koulun oppilaiden huoltajilta on tiedusteltu huoltajien näkemystä Liedenpohjan koulun nykyisten oppilaiden ensisijaisesta koulusta syyslukukauden 2023 alusta alkaen. Huoltajilla oli vaihtoehtoina Virtain keskustaajaman yhtenäiskoulu tai Killinkosken kyläkoulu. Kyselyaineisto on sivistyslautakunnan kokouksen oheisaineistona.
100% vastaajista valitsi ensisijaiseksi kouluksi yhtenäiskoulun.
Esityksen mukaisesti sivistyslautakunta myöntää Liedenpohjan koulun oppilaille ensisijaisen oppilaaksioton Virtain yhtenäiskouluun. Tällöin oppilailla on oikeus koulukuljetukseen myönnettyyn ensisijaiseen kouluun alakoulun loppuun saakka.
Päätös koulukuljetuspiireistä Liedenpohjan koulun nykyiseltä kuljetusalueelta syyslukukaudesta 2023 alkaen tehdään erikseen.
Esittelijä Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää ottaa Liedenpohjan koulun oppilaat yhtenäiskouluun ensisijaisina oppilaina huoltajien esittämien toiveiden mukaisesti.
Päätös Lautakunta päätti ottaa Liedenpohjan koulun oppilaat yhtenäiskouluun ensijaisina oppilaina huoltajien esittämien toiveiden mukaisesti.
Lisätietoja Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala, etunimi.sukunimi@virrat.fi,
p. 044 715 1430
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |