RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.04.2023/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kansalaisopiston kurssisihteerin esittäytyminen ja opiston ajankohtaiskatsaus
SIVIL 12.04.2023 § 39
149/12.09.00/2023
Valmistelija Sivistystoimen johtaja
Kansalaisopiston kurssitarjontaa lv. 2023-2024 on alettu suunnitella. Palaveri kurssitarjottimen sisällöstä käytiin yhdessä sivistyslautakunnan puheenjohtajan, sivistystoimen johtajan ja kurssisihteerin kesken. Joitakin uusia kursseja on asettu tarjolle jo tänä keväänä, mutta syyskaudella 2023 asetetaan tarjolle sekä entisiä että uusia kursseja, osallistujien toiveet huomioiden.
Kansalaisopiston kurssisihteerinä on aloittanut 1.12.2022 Markku Touronen, joka saapuu kokoukseen esittäytyminen ja kertomaan opiston ajankohtaisesta työtilanteesta.
Esittelijä Sivistystoimen johtaja Jokinen Tuula
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee opiston ajankohtaiskatsauksen tiedokseen.
Päätös Lautakunta merkitsi opiston ajankohtaiskatsauksen tiedokseen.
Lisätietoja Sivistystoimen johtaja Tuula Jokinen, p. 044-7151260, tuula.jokinen@virrat.fi
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |