RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Opetustoimen täyttölupa
SIVIL 15.03.2023 § 32
693/01.01.01.00/2022
Valmistelija Yhtenäiskoulun rehtori
Talousarviossa on varauduttu työsuhteen alussa Vaskiveden kouluun vakinaisen koulunkäynninohjaajan vakanssin täyttämiseen lukuvuoden 2023-2024 alusta alkaen. Vaskiveden koulu on kaksiopettajainen koulu, jossa on tämän hetken oppilasennusteen mukaan lukuvuoden alussa 32 oppilasta. Oppilaat muodostavat luokat 0 - 2 -luokat ja 3 - 6 -luokat.
Koulun kanssa samassa kiinteistössä toimii myös Vaskiveden ryhmäperhepäivähoito. Koululaisten aamupäivähoito pyritään järjestämään yhteistyössä ryhmäperhepäivähoidon resurssin kanssa.
Vakinainen koulunkäynninohjaaja lisää työturvallisuutta ja oppimisen tuen resurssia. Lisäksi ohjaaja toimii koululaisten iltapäivähoidon ohjaajana.
Esittelijä Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala
Päätösehdotus Sivistyslautakunta anoo kaupunginhallitukselta täyttölupaa koulunkäynninohjaajan vakanssiin 7.8.2023 alkaen.
Päätös Lautakunta anoo kaupunginhallitukselta täyttölupaa koulunkäynninohjaajan työsopimussuhteiseen vakanssiin 7.8.2023 alkaen.
Lisätietoja Yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala, etunimi.sukunimi@virrat.fi,
p. 044 715 1430
Jakelu kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |