RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.02.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
e-kirjasto_infoa_kuntapaattajille |
E-kirjastoon liittyminen v. 2024
SIVIL 15.02.2023 § 23
89/12.05.02.00/2023
Valmistelija Sivistystoimen johtaja
Kuntien yhteistä e-kirjastoa valmistelee e-kirjastohanke. Hanke toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön projektirahoituksella ja sitä vetää Helsingin kaupunginkirjasto.
Kirjastojen liittymisestä e-kirjastotoimintaan on saatu alustavaa tietoa, joka on oheisaineistona. Palvelun kautta on mahdollista vuodesta 2024 alkaen lukea e-kirjoja, kuunnella e-äänikirjoja ja lukea e-lehtien digitaalisia näköisversioita. Yhden verkkosivun tai mobiiliaplikaation kautta on käytettävissä monipuolinen e-kirjastokokoelma mistä päin Suomea tahansa. Yhteiseen e-kirjastoon kirjaudutaan kirjastotunnuksella, jonka kaikki e-kirjastossa mukana olevien kuntien asukkaat voivat hankkia käyttöönsä joko suoraan e-kirjaston verkkosivuilta tai asioimalla omassa lähikirjastossaan. Kirjastoammattilaiset valitsevat e-kirjaston aineistot ja neuvovat asiakkaita e-kirjaston käytössä. Kunnat voivat vaikuttaa yhteiseen e-kirjastoon.'
Työnjako e-kirjasto-organisaation ja kuntien välillä:
E-kirjasto:
- teknisten ratkaisujen hankinta, ylläpito, kehittämienn
- e-aineistojen hankintasopimukset
- yhteistyö kirja-alan toimijoiden kanssa
- kirjastohenkilöstön kouluttaminen
- viestintä- ja koulutusmateriaalit
- palvelun visuaalinen ilme
- tiivis yhteistyö kirjastojen kanssa
Kunnat:
- e-kirjastoon hankittavien aineistojen valinta
- yhteisen e-kokoelman muodostaminen
- kirjavinkkausten tekeminen
- aineistonostot yhteisen e-kirjaston etusivulle
- asikkaiden neuvonta e-kirjaston asiakkaaksi tulossa ja käytössä
- e-kirjaston toiminta rahoitetaan kunnilta perittävillä vuosimaksuilla, valtion mahdollisuudesta osallistua e-kirjaston rahoittamiseen käydään neuvotteluja
Kuntien yhteisen e-kirjaston aloittaessa toimintansa vuoden 2024 alussa sen kustannukset tulevat olemaan noin 0,70 euroa asukasta kohti.
Kunta voi liittyä e-kirjastoon tekemällä sopimuksen e-kirjaston taustaorganisaation kanssa. Päätös e-kirjaston taustaorganisaatiosta tehdään vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana. Taustaorganisaatio tulee olemaan joko Kansalliskirjasto, kuntien yhdessä perustama Suomen e-kirjastoyhdistys tai -osakeyhtiö.
Liittymissopimukset liitteineen lähetetään kaikkiin kuntiin alkusyksystä 2023. Liittymissopimus sisältää tiedon siitä, miten e-kirjastoon liitytään, miten siitä voi erota sekä tarkat tiedot kustannuksista.
Esittelijä Sivistystoimen johtaja Jokinen Tuula
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi e-kirjastotoimintaan liittyvän aineiston ja tekee päätöksen liittymisestä myöhemmin tänä vuonna, kun on saatu tarkennettua tietoa asiasta.
Päätös Lautakunta merkitsi tiedoksi e-kirjastotoimintaan liittyvän aineiston ja tekee päätöksen liittymisestä myöhemmin tänä vuonna, kun on saatu tarkennettua tietoa asiasta.
Lisätietoja Sivistystoimen johtaja Tuula Jokinen, p. 044-7151260, tuula.jokinen@virrat.fi
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |