RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ennakkoäänestysasiakirjojen vastaanottaminen ja äänenkäytön rekisteröiminen vaalitietojärjestelmään sekä ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen / eduskuntavaalit vuonna 2023
KESVA 08.02.2023 § 9
230/00.00.00.01/2022
Valmistelija va. hallintopäällikkö
Ennakkoäänestykset, joita ei ole merkitty äänioikeusrekisteriin (vaalitietojärjestelmään) jo ennakkoäänestyspaikoissa, tulee merkitä (kirjata) siihen keskusvaalilautakunnan toimesta ennen kuin (vaalipäivänä vaalilautakuntien käytössä olevien) vaaliluetteloiden tulostus aloitetaan (vuoden 2023 eduskuntavaaleissa keskiviikkona 29.3.2023 klo 18). Sen jälkeen merkintä ennakkoäänestyksestä tehdään sekä vaaliluetteloihin että äänioikeusrekisteriin.
Vaaleja koskevien määräysten mukaan ennakkoäänestysasiakirjoja käsittelemässä on oltava samanaikaisesti paikalla aina vähintään kaksi henkilöä.
Oikeusministeriön vaaliohjeiden mukaan keskusvaalilautakunnan on määrättävä, miten sille toimitetaan sille itselleen osoitetut lähetekuoret kunnan alueella toimivista ennakkoäänestyspaikoista (omalle kunnalle osoitetut lähetekuoret). Vaihtoehtoina on, että ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat vievät henkilökohtaisesti lähetekuoret keskusvaalilautakunnalle jokaisen ennakkoäänestyspäivän päätteeksi tai että keskusvaalilautakunnan edustaja hakee lähetekuoret ennakkoäänestyspaikasta jokaisen ennakkoäänestyspäivän päätteeksi tai muina sovittavina aikoina.
Oman kunnan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lisäksi ennakkoäänestysasiakirjoja saapuu seuraavilta tahoilta: vaalitoimikunnalta (laitosäänestys), kotiäänestysten vaalitoimitsijoilta, muista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista, kirjeäänestyksestä sekä ulkoasiainministeriön välityksellä Suomen edustustoista ja suomalaisista laivoista.
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen
Keskusvaalilautakunnan tulee tarkistaa ennakkoäänestysasiakirjat niin, että 31.3.2023 ennen klo 19 mennessä keskusvaalilautakunnalle saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään käsitellä.
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastamisessa on seuraavat vaiheet:
Vaihe 1: Lähetekuoren osoitekentän tarkastaminen
Vaihe 2: Lähetekuoren lajittelu äänestysalueittain
Vaihe 3: Lähetekuoren avaaminen ja sen sisällä olevien lähetekirjeen ja vaalikuoren tarkastaminen
Vaihe 4: Ennakkoäänestyksen hyväksyminen tai jättäminen huomioon ottamatta
Vaihe 5: Hyväksyttyjen ennakkoäänestysten merkitseminen tarvittaessa äänioikeusrekisteriin ja/tai vaaliluetteloihin
Vaihe 6: Hyväksyttyjen vaalikuorten ja lähetekirjeiden käsittely
Vaihe 7: Määräajan jälkeen saapuneiden lähetekuorten käsittely
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin vastaanottamaan keskusvaalilautakunnalle saapuvat ennakkoäänestyksen vaaliasiakirjat. Sihteeri ja sihteerin tarkastukseen ottama avustaja, aina kaksi yhdessä, tekevät merkinnät äänioikeuden käytöstä vaalitietojärjestelmään.
Keskusvaalilautakunta päättää, että Virtain keskusvaalilautakunnalle osoitetut Virtain kaupungin alueella toimivan yleisen ennakkoäänestyspaikkojen lähetekuoret toimitetaan keskusvaalilautakunnalle seuraavasti: Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat tuovat henkilökohtaisesti lähetekuoret keskusvaalilautakunnalle tai keskusvaalilautakunnan edustaja hakee lähetekuoret ennakkoäänestyspaikasta jokaisen ennakkoäänestyspäivän päätteeksi.
Lisäksi keskusvaalilautakunta oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin yhdessä valitsemiensa henkilöiden kanssa suorittamaan ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastamisen oikeusministeriön ohjeiden (esittelytekstin kohdat 1-3) mukaisesti ennen keskusvaalilautakunnan 31.3.2023 klo 19 pidettävää kokousta.
Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Lisätietoja Va. hallintopäällikkö Heli Salmi, puh. 044 715 1217, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |