RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Äänestysalueet, ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat
KESVA 08.02.2023 § 4
230/00.00.00.01/2022
Valmistelija va. hallintopäällikkö
Ennakkoäänestyspaikat
Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää
- yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista;
- laissa mainittujen sairaaloiden ja ympärivuorokautista hoitoa antavien sosiaalihuollon toimintayksiköiden lisäksi ennakkoäänestyspaikkoina toimivat muut sosiaalihuollon toimintayksiköt (laitosäänestys), sekä
- vaalipäivän äänestyspaikasta jokaisessa äänestysalueessa.
Virtain kaupunginhallitus on 19.12.2022 § 350 päättänyt, että yleinen ennakkoäänestyspaikka vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Virroilla on Virtain kirjasto (Mäkitie 2).
Ennakkoäänestys toteutetaan 22.-28.3.2023 välisenä aikana seuraavasti:
- Keskiviikko - perjantai klo 10-18
- Lauantai - sunnuntai klo 10-14
- Maanantai - tiistai klo 10-19
Lisäksi kaupunginhallitus on määrännyt ennakkoäänestyspaikoiksi seuraavat laitokset:
- Terveyskeskuksen vuodeosasto
- Keituirinpuiston vanhainkoti
- Palvelutalo Ainala
- Liljanne-koti Oy:n Mertokarin yksikkö
- Keiturin Helmi hoivakoti
- Louhenrinteen ryhmäkodin ympärivuorokautinen asumispalveluyksikkö (autettu ryhmäkoti)
- Vihriälä-koti
Vaalitoimikunta sekä keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja sihteerit huolehtivat laitosäänestyksen järjestämisestä.
Äänestysalueet ja vaalipäivän äänestyspaikat
Vuoden 2023 eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on 2.4.2023. Voimassa olevan äänestysaluejaon (kv 25.3.2013 § 45) mukaan Virroilla on 7 äänestysaluetta.
Vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat:
Äänestysalue | Vaalipäivän äänestyspaikka |
001 Keskusta pohjoinen | Liikuntahalli |
002 Keskusta Etelä | Liikuntahalli |
003 Vaskivesi | Vaskiveden koulu |
004 Kurjenkylä | Kurjenkylän kylätalo |
005 Liedenpohja | Liedenpohjan koulu |
006 Killinkoski | Killinkosken työväentalo |
007 Kotala | Kotala-talo |
Keskusvaalilautakunnan sihteeri vastaa vaalien valmistavista toimenpiteistä, kuten mm. vaalimateriaalista ja sen jakamisesta vaalilautakunnille, äänestyspaikkojen valmisteluista, vaalitietojärjestelmästä ja ennakkoäänestysasiakirjojen alustavasta tarkastuksesta.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee äänestysalueet, ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat tiedoksi.
Päätös Keskusvaalilautakunta merkitsi äänestysalueet, ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat tiedoksi.
Lisätietoja Talousjohtaja, oto. hallintojohtaja Kaisa Jaatinen, puh. 044 715 1221, sähköposti: etunimi.sukunimi@virrat.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |