RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.11.2022/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa-anomus/kirjastovirkailija 3.1.2023 alkaen
SIVIL 09.11.2022 § 122
634/01.01.04.00/2022
Valmistelija Sivistystoimen johtaja Tuula Jokinen
Kirjastovirkailija on irtisanoutunut ja hänen työsuhteensa päättyy 2.1.2023. Kirjastovirkailijan lomien ajaksi 8.11.2022-2.1.2023 on palkattu sijainen, koska työtilanne sen vaatii. Taustalla on kokoaikaisen kirjastotoimenjohtajan virkasuhteen päättyminen viime kesänä ja siitä johtuva työvoimavajaus.
Kirjaston nykyisten palveluaikojen säilyttämiinen edellyttää kirjastovirkailijan toimen täyttämistä. Omatoimikirjaston toiminta alkoi 10.10.2022, mutta tämä ei vähennä henkilökunnan työmäärää, vaan kyseessä on lisäpalvelu. Lisäksi omatoimikirjastoavustus voidaan periä takaisin, jos henkilökunnan määrä vähenee omatoimikirjaston käyttöönoton myötä.
Oheisaineistona on täyttölupa-anomus.
Esittelijä Sivistystoimen johtaja Jokinen Tuula
Päätösehdotus Sivistyslautakunta anoo kaupunginhallitukselta lupaa ottaa kirjastovirkailija vakinaiseen työsuhteeseen 3.1.2023 alkaen toistaiseksi.
Päätös Sivistyslautakunta anoo kaupunginhallitukselta lupaa ottaa kirjastovirkailija vakinaiseen työsuhteeseen 3.1.2023 alkaen toistaiseksi.
Lisätietoja Va. kirjastotoimenjohtaja Heidi Leo, p. 044-7151292, heidi.leo@virrat.fi
Jakelu kaupunginhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |