RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.virrat.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 101
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla -hanke
SIVIL 21.09.2022 § 101
513/12.05.00/2022
Valmistelija Sivistystoimen johtaja Tuula Jokinen
Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla -hankkeen (KUPPI-hanke) tavoitteena on kulttuurihyvinvointipalveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden edistäminen 19 Pirkanmaan kunnassa sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.
Hankkeessa vahvistetaan kulttuurihyvinvoinnin roolia osana kuntien lakisääteistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä kehitetään käytäntöjä, toimintamalleja ja digitaalinen alusta (kulttuurihyvinvoinnin palvelutarjotin), jotta asiakkaat olisivat ohjattavissa kulttuurin ja taiteen pariin jo varhaisessa tuen tarpeen vaiheessa. Sairaanhoitopiirin toimesta tehdään suunnitelma kulttuurihyvinvoinnin roolin vahvistamiseksi erikoissairaanhoidossa.
Palveluohjauksen kehittäminen toteutuu kunnissa eri toimialoilla tapahtuvan asiakasohjauksen, kulttuuripalveluiden sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koordinoivan henkilöstön tasolla. Kohderyhmiä ovat myös kuntien päättäjät, virkamiesjohto sekä itse kuntalaiset, joille jaetaan tietoa kulttuurihyvinvoinnin merkityksestä ja mahdollisuuksista. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä useiden alueellisten kehittämishankkeiden, -ohjelmien ja sidosryhmien kanssa sekä kuntien ja tulevan hyvinvointialueen yhdyspinnoilla.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lisäksi hanketta toteuttavat seuraavat kunnat: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi, joista Tampereen kaupunki toimii hankkeen päätoteuttajana.
Hanke saa sosiaali- ja terveysministeriön myöntämää valtionavustusta terveyden edistämisen määrärahasta, ja se kestää loppuvuoteen 2023 saakka.
Virtain kaupungin osalta hanketta ovat olleet viemässä eteenpäin kulttuurisihteeri ja sivistystoimen johtaja. Mukana neuvotteluissa on ollut myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Viimeisimmän kokoontumisen tuloksena syntynyt diasarja kertoo hankkeen tilanteesta
Esittelijä Sivistystoimen johtaja Jokinen Tuula
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla -hankkeen tilanneselvityksen.
Päätös Sivistyslautakunta merkitsi tiedoksi Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla -hankkeen tilanneselvityksen.
Lisätietoja Kulttuurisihteeri Päivi Ylimys, p. 044-7151263, paivi.ylimys@virrat.fi
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |